Yritysmestari

Moikka,

Minä olen Anna-Reetta ja toimin tänä vuonna Tampereen Teekkarien Yritysmestarina.

Kuten pestin nimikin sen kertoo, minä hoidan Tampereen Teekkarien yritysyhteistyötä. Tampereen Teekkarit saa yritysyhteistyötuloja vuosisopimuksista ja tapahtumista. Näiden lisäksi iso osa Tampereen Teekkarien vuosittaisista yritysyhteistyötuloista tulee Wapun mainosmyynnistä eli esimerkiksi Teekkarikasteen sponsoroinneista.

Minun vuoteni yritysmestarina alkoi Wapun mainosmyyntitiimin rekryämisellä ja mainosmyyntiprojektin aloittamisella. Mainosmyyntiryhmän kanssa tapailtiin säännöllisesti ja seurasin koko mainosmyyntiprojektin ajan myynnin etenemistä. Tein siinä samassa itse myös vähän myyntiä Teekkarikasteeseen ja innovoin mainosmahdollisuuksia esimerkiksi Lakitukseen. 

Pitkälti minun pestini on sisältänyt samoja asioita kuin kiltojen yritysvastaavien pestit, ehkä aavistuksen suuremmassa mittakaavassa. Sähköposteja, puheluita, sähköpostiviesteistä muistuttamisia, onnistumisia, pettymyksiä ja taas uusia onnistumisia. Kun yhdistys kokee tällä hetkellä vasta ensimmäisiä vuosiaan, yritysyhteistyön keskeinen kysymys on: ”Mitä kaikkea Tampereen Teekkarien yritysyhteistyö voisi olla?” Tämän pestin myötä on päässyt innovoimaan kaikennäköistä uutta. Tänä vuonna uusi yritysyhteistyön muoto on esimerkiksi marraskuun loppupuolella järjestettävä Sijoitusiltapäivä.

Yritysyhteistyön lisäksi olen hoitanut alumniasioita ja toiminut linkkinä Tampereen Teekkarien ja TTY Alumnit ry:n välillä. Alkuvuonna esimerkiksi koottiin kaikki kiltojen ja kiltojen alumniyhdistysten alumnitoimijat yhteen ja nyt loppuvuodesta pidetään samankaltainen tapaaminen.

Tampereen Teekkareiden hallituksessa on riittänyt yhteisiäkin projekteja, joten pestini ei suinkaan ole ollut yksinäistä puurtamista. Meidän toimintaamme ohjaavassa toimintasuunnitelmassa on useita eri projekteja, joita olemme vuoden aikana työstäneet yhdessä. Esimerkiksi palvelusopimusten kilpailutusta olemme tehneet yhdessä Talousmestarin kanssa ja strategiaan on päässyt koko hallitus upottamaan kätensä.