Tampereen Teekkarit hakevat riveihinsä tekijöitä

Tampereen Teekkarit ry hakee nyt riveihinsä tekijöitä! Lue auki olevien paikkojen kuvaukset alta ja hae sivun alareunasta löytyvän hakulomakkeen kautta. Hakuaika tehtäviin on 17.-31.8.2022.

Myyntikoordinaattori
Tampereen Teekkarit etsii uutta myyntikoordinaattoria, jonka tehtäviin kuuluu yhdistyksen yritysyhteistyön kehittäminen ja yritysmyynti. Tehtävää pääsee hoitamaan yhdessä yritysmestarin ja koko muun hallituksen kanssa, joten yksin ei hommien parissa tarvitse puurtaa. Lisäksi työn tueksi tarjotaan koulutusta. 

Myyntikoordinaattorilta odotetaan oma-aloitteisuutta ja aktiivista otetta myyntityöhön. Lisäksi haussa painotetaan aiempaa kokemusta yritysyhteistyöstä. Vaikka myyntikoordinaattorin tukena on koko hallitus, on koordinaattorin kyettävä itsenäiseen työskentelyyn yrityksiä kontaktoidessa. 

Myyntikoordinaattori toimii provisiopalkalla. Palkasta sovitaan tarkemmin hallituksen ja valitun työntekijän kanssa. Lisätietoa hausta ja pestin sisällöstä voi kysellä Tampereen Teekkarien yritysmestarilta yritysmestari@tampereenteekkarit.fi. 

Hakuajan jälkeen Tampereen Teekkarien hallitus valitsee hakijoiden joukosta myyntikoordinaattorin.

Saunamestari
Tampereen Teekkarit ry etsii työsuhteeseen innokkaan ja oma-aloitteisen otteen omaavaa saunamestaria. Saunamestarin tehtävänä on hoitaa Teekkarisauna Mörrimöykyn ylläpitoon ja vuokraamiseen liittyvää toimintaa. Tehtäviin kuuluu muun muassa:

– saunan varauskalenterin ylläpito ja asiakkaiden kysymyksiin vastaaminen

– saunan siisteydestä ja kunnosta huolehtiminen sekä ylläpito tai ylläpidon tilaaminen

– pienet korjaus- ja huoltotyöt

– vuokrausten laskuttaminen yhteistyössä Tampereen Teekkarit ry:n talousmestarin kanssa

Lisäksi saunamestarin vastuulla on Tekniikantorneilla sijaitsevan hotelli Tornin siisteyden sekä kunnon tarkastaminen varausten jälkeen. Saunamestarin työaika on keskimäärin 6h/vko, käytettävät tunnit kuitenkin vaihtelevat viikoittain varaustilanteen mukaisesti. Työstä saatavasta palkasta sovitaan erikseen Tampereen Teekkarit ry:n hallituksen ja valittavan työntekijän kesken. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja se alkaa syyskuun aikana, alkamisajankohta sovittavissa. Työtehtäviin annetaan perehdytys.

Etsimme saunamestariksi henkilöä, joka haluaa ylläpitää sekä kehittää Mörrimöykyn vuokraustoimintaa ja jolta löytyy asiakaspalveluhenkeä sekä järjestelmällisyyttä tehtäviensä hoitamiseen. Lisäksi eduksi katsotaan esimerkiksi sähköasentajan, kiinteistöhuollon tai muun vastaavan koulutus, kokemus tai osaaminen vastaavista tehtävistä.

Tähän tehtävään voivat hakea ainoastaan teekkarit.

Lisätietoja haettavasta tehtävästä tai hausta voi kysyä sähköpostitse saunamestari@tampereenteekkarit.fi sekä puheenjohtaja@tampereenteekkarit.fi.

Kunniatoimikunta
Tampereen Teekkarit ry sääntöjen mukaan:

Yhdistyksellä on kunniatoimikunta, joka on valtuuston alainen neuvoa-antava asiantuntijaelin.

Kunniatoimikuntaan kuuluu kolmesta kymmeneen (3-10) jäsentä, jotka valtuusto kutsuu yhdistyksen tai sen edeltäjien toiminnassa ansioituneiden tai siihen soveltuvasti myötävaikuttaneiden henkilöiden joukosta. ”

Kunniatoimikunta luo esitykset, joiden pohjalta palkitaan vuosittain henkilöitä, jotka ovat toiminnallaan edistäneet Tampereen Teekkareiden pyrkimyksiä. Kunniatoimikunnan kokoonpanon päättää Teekkarivaltuusto hallituksen esityksen pohjalta.

Lisätietoja kunniatoimikunnan hausta voit kysyä jarjestomestari@tampereenteekkarit.fi. Hae mukaan kunniatoimikuntaan tai ehdota meritoituneita henkilöitä kunniatoimikuntaan alla olevan lomakkeen kautta.