Teekkarisaunan historiaa

Tekstit koottu ja yhdistetty Teekkarieloa Tampereella 1965-1992 ja Koskessa kastetut historiikkiteoksista.

Vuonna 1968 Tampereen Teekkarit päättivät, että oma sauna tarvitaan ja se sijoitettaisiin Hervantaan mahdollisesti Hervantajärven rannalle. Oma sauna jäi kuitenkiin unhoon, oman klubinkin pitäminen oli tarpeeksi vaikeaa. Saunailtoja toki pidettiin milloin missäkin. 70-luvulla suosittu paikka oli Hakametsän jäähallin takana oleva Vapaa-ajan maa. Muitakin saunoja kuin omaa käytettiin lähinnä avajais- ja fuksisaunojen ym. isojen tilaisuuksien yhteydessä. Suosittuja olivat ja ovat Koo-Veen maja, Suomensaari ja poliisien Majaranta. Teekkareita, noin välillisesti, saavat poliisit kiittää uudesta saunastaan. Vanha näet paloi erään saunaillan yhteydessä. Otaniemestä oli vieraita käymässä ja Majarannan kertalämmitteinen kiuas kuumennettiin kunnolla, jotta vieraille löylyt varmasti piisasivat. Palomuurissa oli halkeama, josta kuumuus sai kattorakenteet kytemään ja lopulta koko sauna ns. yhtyi happeen ja jäljelle jäi hiiltynyt raunio. Kerrankin vakuutusyhtiöstä oli jotain hyöytöä ja poliisit saivat uuden saunan.

Vuonna 1984, kun oltiin oltu jo pitkään ilman edes klubia, löytyi sopiva kiinteistö Savilinnantieltä, järven rannasta keskellä kaupunkia. TTKY vuokrasi viideksi vuodeksi vanhan yleisen saunan rakennuksen. Ensin piti tehdä remontti. Arkkitehtiosastolta Heidi Mäkeläinen teki korjaussuunnitelman, jota talkootyönä alettiin toteuttaa. Yläkertaan oli suunniteltu pesu- ja saunatilat sekä takkahuone, alakerrassa disco, keittiö, seurustelutilaa sekä toimisto. Saunan varustukseen kuului tietysti jääkaappi, jotta löylyissäkin voi nauttia huurteisen kylmästä ohranesteestä: seikka, joka sai otaniemeläiset ja muutkin kateudesta vihreäksi. Kalusteet suunniteltiin irrotettaviksi niin, että ne saadaan mukaan kun vuokrasopimus päättyy. Rakentaminen venyi, koska töitä teki monta eri porukkaa vuorollaan ja sama homma tehtiin moneen kertaan. Sauna oli suunniteltu avattavaksi keväällä 1985, mutta homma venyi seuraavan vuoden puolelle.

Sauna kuitenkin saatiin ja ikimuistoisia saunailtoja vietettiin, kukaan vaan ei tunnu muistavan yksityiskohtia tai sitten ne eivät ole painokelpoisia… Paikka oli hyvä, sijainti erinomainen, sillä ravintolaillan jälkeen oli helppo suunnistaa jatkoille Savilinnantielle. Saunaa vuokrattiin paitsi omille killoille ja alayhdistyksille myös ulkopuolisille. Abiryhmät saivat valitettavaa tuhoa aikaan. Viiden vuoden vuokrasopimus päättyi keväällä 1989 ja vuokranantaja oli halukas myymään talon, TTKY oli kiinnostunut ostaja, mutta kauppahinnasta ei päästy yksimielisyyteen. Pyyntö ja tarjous olivat lievästi sanottuna kaukana toisistaan. Taloyhtiö tosin oli ollut innokas häätämään teekkarit jo aiemmin.

Mutta oma on aina oma.

Harri Oesch ja Juha Soini istuivat ylioppilaskunnan hallituksessa, kun sauna-asiaa mietittiin. – Jos ei saunaa muuten saada aikaiseksi, niin me tehdään se, tuli kaksikko kerran lausuneeksi ääneen. Tuosta poikamaisesti leuhkaisusta miehet joutuivat myöhemmin tilille, kun heidät nimitettiin saunaryhmään vetämään rakennusprojektia. Kolmanneksi jäseneksi saunaryhmään palkattiin myöhemmin Veli Saarilampi, joka oli paitsi teekkari myös ammattirakentaja. Sama poikamainen innokkuus säilyi läpi rakennusprojektin.

Ylioppilaskunta julisti joulukuussa 1990 Teekkarisaunan Suunnittelukilpailun. Voittajaksi valittiin 34 ehdotuksen joukosta arkkitehtiopiskelija Juha Mäki-Jyllilän työ Mörrimöykky. Nimi juontaa juurensa toisaalta tontin sijainnista korpikuusen kätkössä ja toisaalta terassin sammalkatosta, joka muistuttaa menninkäisen karvaista turkkia. Arvosteluraati luonnehti Mörrimöykkyä erittäin hallituksi kokonaisuudeksi. Mörrimöykky koostuu 3 osasta: L-muotoisesta päämassasta, turvekattoisesta saunaosastosta ja näiden kainaloon asettuvasta atriumpihasta, johon sisätilat avautuvat. Materiaaleiksi oli valittu puu, pelti ja teräs. TTKY oli vuokrannut tontin Tampereen kaupungilta aivan korkeakoulun vierestä, osoitteesta Tekniikankatu 9. Kolmihenkinen saunaryhmä alkoi ideoida urbaanin erämaasaunan toteutusta. Harri Oeschin vastuulla oli avustusten hankkiminen, Juha Soini huolehti projektin hallinnasta ja Veli Saarilampi toimi työmaajohtajana.

Yhteistyökumppaneiden saaminen mukaan projektiin oli välttämätöntä. Rakennusprojekti sattui sopivaan ajankohtaan, sillä oltiin menossa korkeasuhdanteesta kohti lamaa. Rakennusalan yritysten talous oli vielä kunnossa, mutta työt olivat jo vähentyneet, jolloin niiden oli mahdollista sponsoroida saunahanketta.

Tukijoiden mukaansaamiseksi saunaryhmä organisoi kutsut Teekkarisaunan tontilla. Paikalle kutsuttiin pimeänä talvi-iltana parikymmentä kaupungin ja yritysten edustajaa. Tontilla oli pystytettynä kaksi armeijan telttaa, joista toinen oli varattu ruokailuun ja toinen saunomiseen. Saunateltassa oli kaksi telttaa päällekkäin, lauteet oli tehty kaljakoreista ja kiukaana toimi kivillä täytetty peltitynnyri, joka oli lämmitetty kaasulla. Lattiana oli talvinen maa. Alkumaljan ja puheiden jälkeen vieraat johdatettiin telttasaunaan, jossa saikin pehmeät ja hyvät löylyt. Herrat halusivat saunasta tietysti suihkuun, ja pesumahdollisuuden puutetta sitten ihmeteltiin joukolla teltan ulkopuolella. Oesch antoi käsimerkin, jolloin metsän siimeksestä teekkariveljet avasivat suihkun paloletkuilla. Näin vieraat tulivat pestyiksi. Tämän jälkeen toisessa teltassa oli helppo sopia, että sauna todellakin tarvitaan.

Teekkarina oli hyvä lähestyä yrityksiä. Tukijoiden joukko laajeni ja muodostui hyvä henki lähteä tukemaan teekkarisaunan rakentamista. Yritykset tarjosivat ensisijaisesti suunnittelua, materiaaleja ja työvoimaa. Tietysti myös raha-avustuksia tarvittiin. Tukijoiden rooli saunahankkeessa oli todella merkittävä. Projektin aikana kustannusarvio kaksinkertaistui, mutta silti ylioppilaskunnan omarahoitusosuus riitti.

Ote Mörrimöykyn varainkeruujulisteesta.

Suunnitelmat olivat joskus niin lennokkaita, että kaikkia suunnitelmia ei sellaisenaan pystytty toteuttamaan. Esimerkiksi turvajärjestelmät oli suunniteltu kuin Suomen Pankkiin. Tarkoitus oli myös hankkia turvekatolle vuohi, mutta hanketta ei eläinsuojelullisista syistä lähdetty toteuttamaan. Joskus työmaalle toimitettiin jopa tavaraa, jolle piti erikseen suunnitella tarve.

Teekkarihenkeen kuuluu pieni kujeilu, joten teekkarisaunaankin piti saada joitakin kiinnostavia yksityiskohtia. Heti eteisestä saliin tultaessa on seinässä neliönmuotoinen reikä, jossa voi mitata, onko sutjakassa kunnossa. Jos siitä ei mahdu opiskeluaikana läpi, niin ei siitä mahdu myöhemminkään. Toinen yksityiskohta on saunaan rakennettu jääkaappi, jollainen oli myös jo Savilinnantien saunassa, ja kolmas ylhäällä oleva parvi, johon voi vetäytyä lepäilemään.

Saunan valmistuessa kevättalvella 1992 valittiin saunaisäntä vastaamaan saunan henkisestä ja rakenteellisesta hyvinvoinnista. Kukin saunaisäntä on näiden kymmenen vuoden aikana pitänyt vuorollaan huolta tamperelaisten teekkarien omasta saunasta. Teekkarisaunan juhlavuonna 2002 saunalla tehtiin ensimmäinen peruskorjaus ja saunalle asennettiin lattialämmitys. Myös pinnat uusittiin ja maalattiin sinisävyisiksi.

Kaikkiaan Teekkarisaunan rakennushanke oli ylioppilaskunnalle todella suuri projekti, joka osoittautui erittäin onnistuneeksi. Toimijoita oli paljon, ja jokainen laudanpää suunniteltiin erikseen. Projektin läpivieminen oli saunaryhmän jäsenille täysipäiväistä työtä, joka kuitenkin palkitsi tekijänsä. Ylioppilaskunta luotti heihin ja antoi vapauden toteuttaa projektin. Teekkarisaunalla on kiistaton asema osana tamperelaista teekkarikulttuuria.

Tarina Hervannan Teekkarisaunan ensimmäisistä löylyistä

Uuden teekkarisaunan ensimmäisistä löylyistä kertoilevat Kari Puttonen ja Jaakko Hattula:

”Kevättalvella 1991 kantautui Sähkökiltaan tieto, että teekkareille oli hankittu tontti uutta saunaa varten. Tästä tiedosta innostuneena päätettiin oitis testata tontin soveltuvuus saunomiseen ja järjestää siellä saunailta Sähkökillalle. Ylioppilaskunnassa saunaprojektin puuhamiehet Harri Oesch ja Juha Soini olivat haistaneet rahankeräysmahdollisuuden samankaltaisen projektin merkeissä. Kun sitten monien välikäsien kautta ajatukset kohtasivat, niin projektit yhdistettiin sekä päätettiin rakentaa teltoista kokous- ja konferenssitilat sekä sauna keskelle metsää. Ajatuksen teknisestä toteutuksesta vastasivat Markku Tavasti, Jaakko Hattula sekä Puttosen Kari.

Suunnitteluvaiheessa ensimmäiseksi ongelmaksi osoittautui kiukaan rakenne. Vaihtoehtoina olivat puu-, sähkö sekä kaasulämmitteiset kiukaat. Parhaaksi kiuasvaihtoehdoksi valittiin kaasulla toimiva kertalämmiteinen tynnyrikiuas. Pohjalämpö saunaan saatiin kamiinan avulla. Sauna päätettiin rakentaa kahdesta päällekkäisestä talviteltasta, joihin sijoitettaisiin olutkoreista rakennetut lauteet. Kokoustilaksi ajateltiin myöskin talviteltta kalusteineen.

Toteutuksen ensimmäinen edellytys oli siirtää noin kymmenen kuutiota lunta telttojen alta sekä rakentaa kulkuyhteydet siedettäviksi. Telttojen pystyttämisen jälkeen alkoi tavaroiden raahaaminen jäisillä rinteillä. Kunnon konferenssikeskuksessa täytyy olla kokouspöydän lisäksi muita kalusteita, tarpeeksi kiuaskiviä, halkoja, astioita, ruokaa, olutta sekä paljon hyvin jäähdytettyä Aalborgin Akvaviittia. LVI-puoli hoidettiin bommarista vedetyillä VPK:n letkuilla, joita tarvittiin yhteensä noin 200 metriä. Lämpimän veden lisäksi täytyi paikalla olla tietysti myös sähköt. Onneksi sähköturvallisuustarkastajat eivät olleet kutsulistalla.

Kiukaan lämmitys alkoi noin 8 tuntia ennen saunomista. Neljäsataa kiloa rautaa ja kiveä vaati kaksi kaasupöhötintä sekä 20 kiloa butaania. Saunan lämmittyä ja lämmittäjien lievästy humalluttua paikalle suvaitsivat ilmestyä myös ylioppilaskunnan lipevät tähtineuvottelijat. Välittömästi heidän jälkeensä ensimmäiset taksit ajoivat polun päähän, josta arvoisat vieraamme opastettiin taskulampun valossa viihdekeskukseemme. Tunnin neuvottelujen jälkeen vieraamme siirtyivät testaamaan teekkarisaunamme ensimmäiset löylyt.

Tälläkin kertaa lauteilla ajatukset parhaiten kirkastuivat ja mielipiteet pehmisivät. Löylyt olivat erityisen miellyttävät ja kosteat, ehkä liiankin kosteat. Kynttilät meinasivat sammua ja ojennetun käden sormia ei todellakaan nähnyt. Hilpeät sanoujat ohjattiin yksitellen ”selänpesijän” käsittelyyn, joka huuhteli saunotettavat paloruiskulla. Veden lämpötila riippui siitä, kuinka kauan vesi oli ehtinyt juosta saunojien lämpimiksi kipakassa pakkasessa. Letkun hierova paine huuhteli hikiset vieraat uutta saunomiskertaa varten.

Tämä vesi- ja saunaleikki jatkui kolme päivää, jona aikana siellä saunotettiin niin herrat kuin fuksitkin. Hanke oli vähällä epäonnistua, koska jotkut olivat sitä mieltä, että eivät Tampereen teekkarit näin hyvän saunan lisäksi uutta saunaa tarvitsekaan.

Saunaprojektin rakennusvaihe alkoi keväällä 1991, harjakaisia juhlittiin 24.9. ja avajaiset pidettiin 19.2.1992. Kesällä 1991 saatiin kauppaneuvos Paukku eli näyttelijä Matti Tuominen saunamme suojelijaksi. Hanke toteutettiin monien firmojen suosiollisella avustuksella ja etenemistä seurasi saunaryhmä herrat Oesch ja Soini henkisenä tukenaan Veli Saarilampi. Lopputulos on hieno ja kuten jokaisessa aidossa tamperelaisessa teekkarisaunassa on tässäkin jääkaappi löylyhuoneessa ja ytyä kiukaassa niin että piisaa.