Haku kastekorien uudistamistiimiin on auki!

Rakkaat kastekorimme ovat jo nähneet aikaa, maailmaa ja mahdollistaneet monien tuhansien fuksien kasvuriitin teekkariuteen. Korit alkaisivatkin kaivata uusimista, jotta perinnettä voidaan jatkaa myös tulevina vuosina samaan malliin.  

Etsimmekin nyt 3-5 henkilön tiimiä, joka vastaa kastekorien uusimisprojektista. Projektiin kuuluu muun muassa projektisuunnitelman ja tarkemman aikataulun laatimista, selvitystyötä uusien nosturilakien tiimoilta ja kastekorien kunnostajan tai kokonaan uusien korien tekijöiden etsimistä. Tavoitteena on, että korit saataisiin uusittua vuoden 2023 kasteeseen mennessä. 

Ryhmä tulee työskentelemään itsenäisesti ja saa luoda oman suunnitelmansa projektille itse ja jakaa työt parhaaksi näkemällään tavalla tiimiläisten kesken. Haemme myös tiimille vetäjää, joten ilmoitathan hakulomakkeessa, jos sinulla olisi kiinnostusta johtaa kastekoriprojektin tiimiä. Ryhmän ja Tampereen Teekkarien hallituksen välillä yhteyshenkilönä toimii kulttuurimestari. 

Tiimissä työskentelijöiltä edellytetään oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta projektin edistämiseksi. Koska tiimi on itse vastuussa projektin raamien luomisesta ja projektin suorittamisesta, on jäsenten kyettävä itsenäiseen työskentelyyn. Tiimiin hakeaksesi voit olla niin opiskelija kuin alumni. Fuksit eivät voi hakea kastekoriprojektiin mukaan. 

Projektipalkkio sovitaan tiimin ja hallituksen 2022 kanssa. Lisäpalkkiona tiimin jäsenet pääsevät projektin päätteeksi vihkimään uudet kastekorit käyttöön kastepäivänä. Lisätietoja projektista voi kysyä Tampereen Teekkarien kulttuurimestarilta sähköpostitse kulttuurimestari@tampereenteekkarit.fi tai telegramissa @jaitalaakso. 

Haku tiimiin on auki 14.02.2022-27.02.2022. Hakuajan sulkeuduttua Tampereen Teekkarien hallitus haastattelee hakijat ja valitsee hakijoista kastekoriprojektitiimin. 

Haku aika on umpeutunut.